Huomasin juuri, että viihdyn nykyään entistä enemmän pää peitettynä jonkinlaisella asusteella, useimmiten huivilla.Ennen en juurikaan pitänyt hiuskuontaloani sidottuna, mutta useasti minut on tavannut kaupungilla tukka putkella, eli ei tässä tapauksessa ainoastaan kiireisenä, vaan hiukset letille punottuna. Ennen tuhahtelin naistenlehdissä mainostetuille "rennosti nutturalle sipaistuille hiuksille", mutta eilen alennusostoksilla sovituskopin peiliin kurkatessani huomasin sortuneeni pahemman kerran tuohon tipumaiseen (chic) huolettomuuteen.
Tämä kaikki johtunee siitä, että hiusteni ulkomuoto on saavuttanut klassisen naiselliset piirteet, josta vain suora otsatukkani on poikkeava. Lämpimän vaaleat kutrini yltävät jo keskelle selkää. Kun pukeudun (silloin kun ulkomuodolla on jotain väliä), tunnen peilin edessä pientä ahdistusta. Auki olevat hiukseni ovat asuun vain jotenkin.. liikaa. Hiukset kiinni, helpottunut huokaus ja menoksi.
Tuttavani ennemmin viittaavat ulkomuotooni Elovena-tyttömäisenä suomalaisena luonnollisuutena, kuin Hollywood-tähtimäisenä naisellisena kauneutena . Silti en voi olla ällöttymättä siitä, että hiukseni ovat hyvinkin vallitsevan kauneusihanteen mukaiset. Klassinen naisellisuus ei kai koskaan ole ollut minun juttuni, vaikka poikaystävä ehkä niin toivoisikin.
Vielä huomautus, ettei kukaan vain käsitä väärin: Kampaukseni eivät ole hienoja.
Uusi lempihuivi.
Turbaaaaaaaani.
Esimerkkikampaus. (Ja ihana paita H&M:n alennusmyynneistä!)
Jaiks. Yäk.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti